Individualismi

Huomannette, että viljelen kansainvälisiä sanoja tämän päivän otsikossa. Itseäni henkilökohtaisesti kylläkin ärsyttää englanninkielisten sanojen käyttö silloin, kun käytössä on täysin pätevä suomenkielinen vastine. Puhukaamme siis tällä kertaa yksilöllisyydestä. Nyky-yhteiskunta korostaa yksilöllisyyttä ja ihmisen vapautta ilmaista itseään oikeaksi näkemällään tavalla. Liekö vaatetus kaikkein näkyvin tämän vapauden ilmentymä?

Nyt kuitenkaan käsittelemättä populaarikulttuuria ja sen ilmentymiä enempää, keskitytään siihen, mitkä ovat yksilöllisyyden rajat yhteisössä. Teoriassa työaikani on 7,25 h päivässä. Työaikanani olen työyhteisöni edustaja. Toimin yhteisöni sisällä niinkuin koen sille olevan parhaaksi. Matkoilla ja toimiessani työyhteisöni lähettiläänä pyrin osoittamaan asiantuntemusta sekä perussuomalaista rehtiä käytöstä. Näin epäilemättä toimivat lähestulkoon kaikki ollessaan yrityksensä edustajia. Mutta mitä tapahtuu työpäiväni jälkeen? Työaikani päättyessä olen yksityinen henkilö, jolla on mielipiteitä ja ajatuksia. En tuolloin edusta yhteisöäni vaan ainoastaan itseäni.

Mietitäänpäs sitten viime aikaisia tapahtumia. Media täyttyy esimerkeistä. Audi-mies Esko Kiesi teki kohtalokkaan virheen, kun hän esitti omia henkilökohtaisia näkemyksiään firmansa edustajana. En epäile, etteivätkö monet miehet ajattelisi kuin Kiesi ja olisin ehkä tämänkin asian sivuuttanut mikäli vain "joku mies" olisi laukonut mielipiteitään naistenlehteen tehdyssä haastattelussa. Vaan mitä mies menikään tekemään: hän yhdisti työnantajansa ja markkinoimansa tuotteen kiinteästi 2000-luvulla sovinistisiksi leimattaviin mielipiteisiinsä.

Hieman kiistanalaisempi esimerkki lienee poliitikkojen yksityiselämä. Esimerkkinä Ilkka Kanerva tai Matti Vanhanen. Nämä henkilöt ovat hyvin julkisessa luottamusasemassa, mutta eikö myös heillä ole oikeus yksityiselämään. Oletko itse koskaan tehnyt virheitä rakkauselämässäsi? Lähetellyt tuhmia tekstiviestejä tai tehnyt omaan käyttöön tarkoitetun seksivideon? Vaikka en vastausta tuohon kaipaakaan, kuuluvatko nämä asiat silti kenellekään muulle kuin asianomaisille? Niin kauan kuin he eivät yksityiselämässään tee mitään laitonta, eivätkä heidän toimensa vaikuta heidän viranhoitoonsa, ei minua kiinnosta. Jos pääministeri estää Yle-veron toimeenpanon tai nostaa opintotukea, minua ei kiinnosta, mitä hän on kirjoittanut deittipalstalla.

Ja viimeisenä, vaan ei kaikista vähäisimpänä, oma henkilökohtainen suosikkini: Tauno Tiusanen. Suomen Kuvalehdessä (39/2009) Tiusanen kertoo, kuinka hänet haluttiin vaientaa yhteisen hyvän nimessä: ”Mulle sanottiin että pidä turpas kiinni ettei isänmaan etu vahingoitu”. Sama problematiikka ilmenee tässä. Arvostettuna asiantuntijana Tiusanen on oikeutettu esittämään asiat niinkuin hän on niiden huomannut olevan. Mitä merkitystä hänen kansalaisuudellaan on? Ei hän esitä näkemyksiään suomalaisena, vaan puolueettomana asiantuntijana.

Ajat kenties olivat hieman erilaiset Tiusasen kohdatessa vastustusta, mutta eivät ne käytännössä ole tuosta kovinkaan paljon muuttuneet. Tuskin sitä päivää tuleekaan, kun pikkusieluiset ihmiset eivät tarttuisi henkilökohtaisiin mielipiteisiisi vain, koska ne eivät sovi heidän ajatusmaailmaansa.

Lopuksi Laatikko jättää ilmaan koko ajatuksen tiivistävän kysymyksen: Luovunko oikeudestani olla yksilö vain ollakseni osa koneistoa? Luovutko sinä?