Yliopisto vai lastentarha?

Koska ystävämme kauppatieteilijät usein koulutuksessaan suosivat case-tyyppistä opetusta, päätin itsekin uhkarohkeasti lähestyä tämän päivän ongelmaa poikkitieteellisesti käyttäen kauppatieteissä hyväksi havaittuja toimintamalleja.

Case 1: LUT Kemialla oli kaksiosainen kurssi. Tuolla kurssilla käsiteltiin kahta enemmän tai vähemmän erillistä aihetta. Kurssi oli perinteisesti sijoittunut kevääseen periodeihin 3 ja 4. Kuten hyvin moni muukin kurssi yliopistossamme. Kurssilla luennot ja laskuharjoitukset järjestettiin kuten millä tahansa muulla kurssilla. Kurssista oli pruju, sekä luennoitsijoiden suosittelemia kurssikirjoja, kuten millä tahansa muullakin kurssilla. Vuonna 2009 opiskelija ei osallistunut tenttiin keväällä kurssin päätyttyä. Syksyn tullessa opiskelija meni vastuuopettajan puheille. Lyhyestä virsi kaunis; opiskelija oli aloittanut kesätyönsä jo ennen kurssin loppua eikä näin ollen voinut osallistua toisen osan opetukseen. Tästä syystä hän koki ansaitsevansa helpotusta tenttiin.

Ilman rautalankamalliakin varmaan ymmärtänette tilanteen luonteen. Opiskelijan oman valinnan negatiivisten seurausten vuoksi hän koki olevansa oikeutettu tentin helpotukseen. Eikö aikuisten maailmassa valintojensa seurausten kanssa myös ole elettävä?

Jotta asia saisi naurettavuudessaan vielä suuremmat raamit, ei vastuuopettaja laulanutkaan opiskelijaa suohon, vaan jopa harkitsi tämän vaatimusta! Siis mikä sosiaalikoti yliopisto muka on? Onko yliopistokoulutuksen tehtävä kannustaa edesvastuuttomaan käytökseen vai kenties kasvattaa tulevaisuuden osaajien luonnetta? Mitä itse olisit tässä tilanteessa tehnyt vastuuopettajan kengissä?

Case 2: LUT Kemialla oli tutkija. Tutkija teki työtään laboratoriossa. Tutkija käytti työssään kemikaalia. Kemikaali oli asiallisessa kemikaalipullossa varustettuna kaikilla asiallisilla merkinnöillä. Tutkijan kanssa samassa laboratoriossa työtä teki harjoittelija. Tutkija heräsi aamuisin kuudelta mennäkseen töihin ottamaan näytteensä. Sunnuntaina tutkija löysi laboratoriosta kemikaalipullonsa korkki auki. Pienen selvittelyn jälkeen tutkija kuuli, että harjoittelija oli kaatanut jätteensä tutkijan kemikaalipulloon.

Kuten case 1, tämäkään tarina ei lopu tähän. Kyseinen tutkijan työssään käyttämä kemikaali on lähestulkoon hengenvaarallinen ja jo pelkästään pullon käsittely vaatii äärimmäistä varovaisuutta. Käytännössä pienetkin määrät kemikaalia, ja nyt ei puhuta desilitroista vaan millilitroista tai jopa pienistä tipoista, iholle joutuessaan imeytyvät ihon läpi ja syövyttävät luun ja kudoksen sisältä päin. Kyseinen harjoittelija oli siis enemmän kuin Hannu Hanhi selvitessään toilailuistaan hengissä. Jotta asiasta ei olisi epäselvyyttä, tutkija oli laboratoriossa töitä tehneille harjoittelijoille kertonut työnsä luonteesta ja varoittanut kemikaalista.

Se sivuun, että tässähän on kyseessä "how stupid can you be?!"-tilanne, asettukaapa itse tutkijan kenkiin, kun olet viikon tehnyt töitä vain, jotta joku tunaroiva napanöyhtä voisi tehdä sen kaiken turhaksi. V*tuttaisiko? Miettisitkö hetken, kuinka täydellisen aivottomia ihmisiä näissäkin fiksuissa piireissä pyörii? Ei kai sitä, että otat toisen työntekijän kemikaalipullon ja käytät sitä jäteastiana, voi enää laittaa edes vahingon piikkiin?

Nämä ovat aikuisten oikeasti tositarinoita. Koetko sen häiritseväksi? Kysy siis itseltäsi: Onko meidän tarkoitus luotsata yhteiskunnan korkeakoulutuksen huipentumaa vai johtaa keskenkasvuisten älykääpiöiden lastentarhaa?

LOAS vs. SiT

Viimeisen kolme kuukautta vietin Trondheimissa, jossa isäntänäni toimi Norwegian University of Science and Technology. Heti alkuun suosittelen paikkaa ehdottomasti kaikille; yliopisto on suuri ja hyvin rahoitettu. Kollegat ovat ystävällisiä ja kaupunki on eloisa.

Aloitetaan kuitenkin opiskelija-asumisesta. Itse olen asunut viimeisen vajaan kolme vuotta omassa kaksiossani Lappeenrannassa, enkä koskaan ole soluasumista edes kokenut. Vaihtoaikani paikallisen LOAS:in, SiT:n, asiakkaana muutti tämän asian.

Moholtin opiskelijakylä oli ensikohtaamiselta hiemainen järkytys. Neljän hengen soluasunto oli vanha ja tasoltaan vaatimaton. Jokainen asukas hallitsi omaa kymmenen neliömetrin huonettaan, ja jakoi kylpyhuoneen ja keittiön kolmen kämppiksensä kanssa. Kylpyhuone ei betonilattioineen houkutellut.

Huoneisiin oli asennettu termostaatit. Näissä oli kolme eri asetusta. Normaalin huonelämpötilan, noin 22 astetta, termostaatti säilytti kolmen tunnin ajan, jonka jälkeen siirryttiin säästötilaan, ja huoneen lämpötila laski 17 asteeseen. Tämän asetuksen kesto taisi olla 15 tuntia. Kolmas asetus oli tarkoitettu pitkiin poissaoloihin. Huoneen lämpötila laski tuolloin 15 asteeseen. Termostaattien käyttöä perusteltiin energian säästämisellä. Maailman kansalaisena ja osaltani vastuullisena ympäristömme puhtaudesta ja energian säästämisestä, ymmärrän termostaattien käytön, mutta aamuherätykset 17 asteen huoneessa eivät olleet mieleeni. Eikä myöskään se, että maksoin sähköstä 45 euroa kuukaudessa, enkä tuolla rahalla saanut edes lämmintä huonetilaa.

Kämppiksethän luonnollisesti ovat sattumankauppaa. Itse jaoin asunnon kolmen miehen kanssa. Lappeenrannassahan tälläinen olisi täysin ennenkuulumatonta, joten en oikeastaan osannut odottaa, että kämppikseni olisivat miehiä. Olisin mieluummin jakanut kylpyhuoneeni kolmen naisen kanssa.

Ystävien luona vieraillessa muissa opiskelijakämpissä, huomasimme pian, että meille oli sattunut yksi niistä huonokuntoisimmista asunnoista. Hieman hampaita kiristelimme, kun huomasimme toisten nauttivan laatoitetusta, lattialämmitetystä kylpyhuoneesta, astianpesukoneesta ja paksummista seinistä.

Muutamia yleisiä asumiseen liittyviä korjaustarpeita paikalliselle opiskelija-asuntosäätiölle voisi esittää. Minkäänlaisia yhteisiä siivousvälineitä, lähinnä imuria, ei ole tarjolla, vaan kussakin asunnossa on rikkalapio ja harja, joilla siivous tulee hoitaa. Lappeenrannassahan jokaisesta talosta taitaa löytyä yhteiset siivousvälineet kaikkien käyttöön. Asumiseni aikana minulta paloi lamppu huoneestani. Sen vaihtaminen ei kuitenkaan osoittautunut niin yksinkertaiseksi kuin voisi kuvitella, sillä huoneissa oli niin erikoiset lamput, että niitä piti lähteä toiselta puolelta kaupunkia hakemaan. Marketeista ei kyseisiä lamppuja löytynyt. Liekö paikallaan miettiä tuota varaosien saatavuutta?

Vaan mihin tämä purnaus tähtää? Tämän kertaisen blogin punainen lanka ei suinkaan ole valitusvirsi, vaan kohteliaat kehut omalle opiskelija-asuntosäätiöllemme. Lappeenrannassa opiskelija-asuminen lienee hyvissä uomissa verrattuna omaan kokemukseeni Norjassa. Täällä saa esittää toiveita asumiskohteestaan, asunnot ovat lämpimiä (joskus käsittääkseni jopa kuumia), taso kohtalaisen hyvä ja kussakin talossa on tarjolla yhteiset siivousvälineet sekä sauna. Taloista löytyy pesutupa sekä kuivaushuone. Moholtin opiskelijakylässäkin toki pesutupa oli, tai useampikin, mutta kuten lähes kaikki muukin, oli tila täysin siivoton. Omat kokemukseni LOAS:in henkilökunnasta ovat aina olleet positiivisia. He ovat olleet auttavaisia ja palvelualttiita, niinkuin mielestäni kuuluukin. Opiskelijat ovat heidän asiakkaitaan. Samaa kohtelua en ikävä kyllä saanut Trondheimissa.

Summa summarum, opiskelija-asuminen Lappeenrannassa hoituu mallikkaasti ja henkilökunta saa ainakin minulta isot peukut!